Liikuntalautakunta 15.4.2014

7

Liikuntalautakunnan talouden tasapainotus 2014
Viime kokouksen yhteydessä jouduimme lautakunnassa tekemään säästölistoja noin miljoonan euron arvosta, joka on liikuntalautakunnan talouden vakauttamisen tarve. Säästöt ovat osin leikkauksia ja osin hintojen korotuksista johtuvaa tulojen lisääntymistä. Tavoitteena säästöjä tehtäessä oli, että kaupunkilaisten mahdollisuuden käyttää liikuntapalveluja eivät merkittävästi heikkenisi. Uskon, että tässä onnistuimme vähintäänkin kohtuullisesti, vaikka tuskin kukaan pitää siitä, että aukioloaikoihin tuli tarkennuksia ja osan liikuntapalveluista hinnat myös hieman kohosivat.

Vaihtoehtoja ei juuri ollut ja nyt tehdyillä päätöksillä ainakin hetkeksi turvattiin lasten- ja nuorten vuorojen maksuttomuus kaupungin omistamissa tiloissa sekä esim. lasten liikunnan ihmemaan pysyminen maksuttomana.

8

Liikuntapalveluiden hinnastomuutoksia 2014

Hinnan korotukset ovat seurausta edellisessä kokousessa alustavasti jo suunnitelluista korotuksista, jotka nyt toimeenpannaan.

9

Impivaaran uimahallin seurakäytön hinta kesän ajalta

Esityslistan 9. kohdan osalta voisi käyttää samoja perusteita kuin 8.kohdassa. Nyt päätetään käytännön tasolla toimenpiteistä, jotka jo aiemmin kokonaisuuksina suunniteltiin. Javenture hallin kevät/kesä hinnoittelun osalta on tullut jo palautetta jalkapalloseuroilta, mutta myös se on samojen kokonaissäästöjen piirissä. Näihin talkoisiin lähes kaikki lajit ja seurat joutuvat jossakin muodossa osallistumaan.

10

Suomen footbagliiton anomus footbagin EM-kilpailuiden tilamaksujen alentamisesta
Caribia hallin tosiasiallinen tuntihinta on noin 120e/h luokkaa ja kaupunki vuokraa sitä 45e/h hintaan ulospäin, joten hinta jo itsessään pitää sisällään aika paljon tukea. Johdonmukaisesti vastaaviin anomuksiin on suhtauduttu aiemminkin kielteisesti.
.

11

Nuorisovaltuuston edustajan puhe- ja läsnäolo-oikeus liikuntalautakunnassa
Tervetuloa mukaan. Tosin liikuntalautakunta ei ole iällä pilattu ja moni lautakunnanjäsenistä on mukana lasten ja nuorten toiminnassa, joten lasten ja nuorten mielipide on kyllä aiemminkin kuulunut kokolailla hyvin.
.

12

Urheilu- ja liikuntaseurojen toiminta-avustus v. 2014
Tähän päätös kohtaan olen jäävi, mutta avustukset jaettanee ehdotuksen mukaisesti. Ensi vuodeksi avustuksiin ja toiminta-avustuksen perusteisiin on tulossa muutoksia, mutta niistä tiedotettanee tarkemmin, kun päätöksen on tehty.Toiminta-avustus on nykyisin vähän turhankin jäykästi avustamista siitä toiminnasta, jota edellisenä vuonna on järjestetty. Se ei juuri ohjaa seurojen toimintaa mitenkään ja haku mallikin on aika rankkaa seurojen vapaaehtoisten tai palkatun henkilökunnan työllistämistä. Tähän toivoisin, että saisimme jossain vaiheessa suuremmankin muutoksen, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty, joten eteenpäin mentänee toiminta-avustuksen osalta pienen hienosäädön voimin.
.
Tätä päivistystä kirjoittelen Västeråsissa, jossa jo parin vuoden ajan olemme FBC Turun 1999-syntyneiden poikien kanssa käyneet pelailemassa aina keväisin. Pientä kateutta tulee vain puseroon, kun katseleen mitä Turussa Kupittaan alueeseen verrattavissa olevalla Rocklundan alueella täällä on. Parit massiiviset palloiluhallit ja niiden rinnalla parisen kymmentä nurmikenttää sekä tietysti pakolliset jalkapallostadiot x2 ja paljon muuta. Ei me Turussakaan huonoja olla, mutta kyllä täällä ollaavan vain parempia.