Kansanäänestykset kunnissa – ei kiitos (6.10.2012)

Vaalien alla on taas nousut esiin ajatus kansanäänestysten lisäämisestä kunnissa, joku utopisti jopa puhuu sitovista kansanäänestyksistä. Yksikään puoluejohtajakaan ei uskalla näistä aivan suoraa irtisanoutua, kun pelkona on, että osa kansalaisista tästä närkästyy.  Kuitenkaan harvalla on minkäänlaista käsitystä siitä mistä kansanäänestyksessä itseasiassa on kyse, mutta hienoltahan se kuullostaa.

Itse taas uskallan sanoa, että toivottavasti ainakaan sitovia kansanäänestyksiä ei tuoda kuntiin koskaan. En oikein ymmärrä miten voisi syntyä taloudellisesti kestävällä pohjalla olevaa kuntataloutta, jos käyttöön otettaisiin sitovat kansanäänestykset. En minäkään olisi niin hölmö, että äänestäisin esim. ilmaista päivähoitoa tai ilmaista hammashoitoa vastaan. Olisi tosin hauska nähdä tämän jälkeen kaupunginjohtajan naama hänen punnertaessa kasaan Turulle budjettia jossa kansalaiset olisivat äänestäneet kaiken ilmaiseksi ja palvelut toteutettavaksi 200 metrin päässä kotiovesta. Kivaa se olisi, mutta mistä rahat.

Ehkä olen liian yhteiskuntatieteilijä, mutta hitusen ahdistaa, kun samassa keskustelussa suloisesti sekoitetaan keskenään lähidemokratia ja kansanäänestykset. Lähidemokratiaa itsekin kannatan vilpittömästi, sillä kenellä olisi paremmat edellytykset päättää vaikkapa suojatien tai puiston paikasta kuin ihmisillä, jotka alueella asuvat. Lähidemokratiassakin on kuitenkin omat riskinsä ja sen piirissä olevien päätösten ala tulee olla rajattu, sillä mikä mahtaisi olla se kaupunginosavaltuusto, joka päättäisi kaavoittaa alueelleen kunnan kaatopaikan.