Citius, altius, pretiosus (suom. nopeammin, korkeammalle, kalliisti)

Tiistaina julkaistu raportti lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannuksista on aiheuttanut paljon keskustelua niin lehtien palstoilla kuin sosiaalisessa mediassakin. Asia on äärimmäisen tärkeä, koska siihen kytkeytyy yhteiskuntamme hyvinvoinnin kannalta monia ulottuvuuksia. Omasta lajistani, salibandysta, tutkimus antoi jopa turhan positiivisen kuvan. Uskallan väittää, että salibandyn edullisuutta tutkimuksessa selittää osin se, että maakuntapaikkakunnilla salibandyn harrastaminen on vielä kohtuullisen hintaista, vaikka SM-tason vanhemmissa junioreissa kilpaileminen on jo kallista. Suuremmissa kaupungeissa en kuitenkaan näe mitään eroa salibandyn harrastamiskustannuksissa verrattuna esimerkiksi jalkapalloon.

Tutkimuksen tekijän erittäin aiheellinen kysymys oli, että onko jo nyt käynyt niin, että liikuntaseuroissa tapahtuva harrastustoiminta on vain harvojen etuoikeus. Esimerkkinä voi käyttää tutkimukseen vastanneita vanhempia, sillä keskimäärin ainoastaan 36 prosenttia suomalaisista lapsiperheistä ansaitsee vuodessa yli 80.000 euroa, kun taas kyselyyn vastanneiden kotitalouksien keskimääräiset bruttotulot taas olivat peräti 87.325 euroa vuodessa. Osin tämä kertoo varmasti siitäkin, ketkä kyselyihin ovat motivoituneita vastaamaan. Toisaalta oma vähemmän empiirinen kokemukseni on osoittanut, että vanhemmat ovat kyllä entistä kiinnostuneempia vaikuttamaan lastensa harrastamiseen, mikä ei aina ole positiivista tai edes välttämättä edistä lapsen etua harrastamisessa.

Tutkimustuloksesta ovat keskustelleet hyvin nimekkäätkin tahot, mutta ikävä kyllä kannanotot aiheesta ovat olleet lähinnä nykytilanteen kauhistelua ja pyrkimystä löytää laastaria ongelmiin. Tähän mennessä en ole nähnyt yhtäkään kirjoitusta tai kommenttia, jossa todella pyrittäisiin analysoimaan sitä miten ja miksi nykytilanteeseen on tultu ja onko meillä keinoja siitä ulos pääsyyn.

Huoli lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksista ja sitä kautta suomalaisesta urheiluelämästä on itselleni äärimmäisen tärkeä. Tästä syystä omasta analyysistäni kasvoin kolmen blogi-kirjoituksen trikologia, jota ei pysty typistämään 160 merkiin Twitteria varten tai joka ei ole hauskaa lifestyle bloggausta.

Tiivistettynä harrastaminen on aiemminkin ollut kallista ja nyt se on todella kallista. Harrastamisen hintojen kohoaminen on suoraan yhteydessä kilpailemiseen ja tavoitteeseen olla jo junioreissa Suomen paras. Kilpailemiseen kuuluu, että joka vuosi tehdään asioita hieman paremmin ja hieman enemmän, näinhän kiekkovalmentaja Curt Lindstöm meitä suomalaisia jo aikoinaan opasti. Kun joka vuosi pärjätäksemme teemme asioita hieman enemmän ja hieman paremmin, niin se myös maksaa joka vuosi hieman enemmän. Samaan aikaan tapahtuva reaalihintojen nousu ainoastaan lisää tätä vaikutusta. Ennen kaikkea olemmekin tällöin saaneet aikaiseksi kierteen, jossa kaikki seurat toimivat kilpailutilanteessa samalla tavalla ja kustannusten kasvu on lähtenyt kaikkien kontrollista.

Jotta tälle kehitykselle voitaisiin panna piste, täytyisi meidän kyetä kontrolloimaan niitä mekanismeja, jotka synnyttävät kilpailun kierrettä. Urheilu ja kilpailu kuuluvat kuitenkin peruuttamattomasti yhteen, joten meidän täytyisi nähdä mikä kilpailusta on hyödyllistä ja mikä siihen kuulumatonta.

Seuraava kirjoitukseni ”Ulos kilpaurheilun näkökulmasta”

Muita kirjoituksia aiheesta:
HS: Lasten liikuntaharrastukset kallistuneet rajusti – monen lajin tilanne ”kestämätön”
IS: Raportti paljastaa: Lasten harrastuksiin todella uppoaa omaisuus
HS: Kaukalo ei ole auki kaikille
Raportti: Tutkimus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen kustannuksista

Aiempi asiaa sivuava kirjoitukseni:
Sohaisu ampiaispesään – lasten ja nuorten harrastamisen hinnat