Islannin jalkapallon nousu ja mitä siitä voisi oppia Turussa

191109 palloilu kiellettySosiaalisessa mediassa kiertää kuva tyypillisestä suomalaisesta nurmikentästä, joka tervehtii tulijoitaan käyttökieltokyltillä. Kuvan pohjalta olisi helppo tehdä suoraviivaiset johtopäätökset siitä, että tässä taas sääntö-Suomi iskee ja nyt vähintään ollaan estämässä Suomen nousu Islannin kaltaiseksi jalkapalloyhteiskunnaksi. Harmi kyllä molemmissa olettamuksissa on taustalla totuutta yhtä säästeliäästi kuin Iso-Britannian EU-eroa ajaneen Brexit leirin puheissa.

Mitä Islannissa on tehty ja mitä siitä voisi oppia?

Islannin satumainen menestys EM-kisoissa ei ole herättänyt pelkästään meitä suomalaisia pohtimaan miten Islannin jalkapalloihme on tehty. Aiheesta ovat kirjoittaneet mm. sellaiset vaatimattomat julkaisut kuin Guardian ja Sport Illustriated. Islannin 2000-luvulla rakentuneen jalkapalloihmeen taustalla nähdään yleisesti olevan kaksi tekijää:

  1. Maailman suurin määrä koulutettuja jalkapallovalmentajia suhteessa pelaajien määrään ja väestöön.
  2. Keinonurmien ja jalkapallohallien määrän suunnitelmallinen kasvattaminen. Islannissa kun jalkapallon harjoitteleminen ja pelaaminen tapahtuu pääosin keinonurmilla.

On mielenkiintoista verrata Islannin ja Islannin kokoisen Turun seudun keinonurmitilannetta.

Islanti Turun seutu
Jalkapallohallit 6 3
Isot keinonurmet n.25 n.20
Pienet keinonurmialueet n.150 n.20

Isojen keinonurmien osalta tilanne ei vielä ratkaisevasti eroa, mutta jalkapallohallien osalta eroa alkaa olla jo reilummin. Vielä hurjempi ero on kun verrataan pieniä keinonurmipelialueita, jotka ovat juuri ne alueet, jotka parhaiten sopivat jokamiehen palloiluun sekä junnujen omatoimiseen harjoitteluun. Käytännössä Islannin määrän saavuttaminen tarkoittaisi, että Turussa ja naapurikunnissa joka kaupunginosassa oleva nappulaliigakenttä tulisi päällystää keinonurmella tai vähintään sen vieressä oleva pienpelialue olisi keinonurmea. Poliittisille päättäjille tämä on ollut Islannissa arvovalinta. Turussa taas valinta on ollut esimerkiksi Turkuhallin äänentoiston, valaistuksen ja ravintolamaailman uudistus, johon käytetyllä reilulla parilla miljoonalla saisi yli kymmenen pienpelialuetta tai lähes kahdeksan isoa keinonurmikenttää.

Sääntö-Suomi iskee tai sitten ei

kieltoOn helppo nähdä nurmikentän aidan kieltokyltti byroslavia Suomen iskuna, jossa kaupunginjohtajan ja kentänhoitajan salaliitto haluaa pitää nurmen vihreän käyttämättömänä sekä kiusata tarkoituksella kuntalaisia. Pettymykseksi joudun kertomaan, että tästä ei ole kyse.

Luonnonnurmien on laskettu kestävän 16 tuntia viikoittaista käyttöä jos niiden halutaan pysyvän hyväkuntoisina. Jos kenttä taas ei ole kunnossa paikallisen jalkapalloseuran ottelun alkaessa, seuran puuhamies kyllä jaksaa muistuttaa tästä kentänhoitajia. Itse asiassa nurmikenttiä siis suojellaan kaupunkilaisten käytöltä, jotta ne ovat kunnossa kaupungin jalkapalloseurojen käyttöä varten.

En tiedä mihin tuo laskelma 16:sta viikkokäyttötunnista perustuu, mutta pakko tässä on uskoa virkamiehiin. Tosin aivan viime aikainen omakohtainenkin kokemukseni on osoittanut, että virkavastuulla ja kaikella olemassa olevalla tiedolla tehty valmistelu ei pahimmillaan tarkoita kuin virkamiehen omasta päästä vedettyjä mielipiteitä. Haluan kuitenkin uskoa, että jokainen suomalainen nurmikentän omaava kaupunki ja kunta myös pitää huolen, että tuo 16 viikoittaista käyttötuntia myös nurmikentillä tulee käytetyksi, sillä muu olisi tyhmyyttä ja veroeurojen haaskaamista.

Mitä sitten tulisin tehdä?

Jos haluamme saavuttaa Islannin olosuhteet, ja samalla mahdollistaa kenttien vapaamman käytön kaikille kaupunkilaisille, tarkoittaa se keinonurmialustojen määrän reipasta lisäämistä. Tämä vaatii rohkeita päättäjiä ja kehityksessä mukana olevia virkamiehiä, joista kummastakin tuntuu välillä olevan puutetta. Kehitys on kuitenkin keinoalustojen puolella, sillä ne ovat niin kustannuksiltaan kuin käyttötunneiltaan huomattavasti perinteisiä alustoja tehokkaampia. Meidän käyttäjien vain täytyisi päästä irti mielikuvista, joissa vähiä veroeuroja käytetään tarpeettomasti näihin kalliisiin perinteisiin alustoihin, koska NBA:ssa, Wimbledonissa tai Valioliigassa miljonäärit sattuvat pelaamaan kerran viikossa käytettävillä perinnealustoilla. Loppupeleissä saamme tehokkaammalla liikuntapaikkojen toteutuksella lisää liikuntaolosuhteita, jotka auttavat niin suomalaista huippu-urheilua, yksittäistä palloilijaa kuin kansanterveyttämmekin.