Itku-potku-raivarit tai jotain muuta

Viime aikoina ei sosiaalisestamediasta ja blogeista ole saanut lukea kuin jatkuvaa vuodatusta miten päin peetä kaikki tässä maassa on. Netti on pullollaan itku-potku-raivareita saadusta huonosta palvelusta ja jos joskus jotain positiivista sattuu lukemaan, niin sekin tuntuu enemmän maksetulta mainonnalta. Kaikki ei aina ole fantastista, mutta liiasta tulevaisuuden uskosta meitä suomalaisia ei kyllä pääse syyttämään. Jos koette allaolevan mainoksena niin se sitä olkoot, mutta ainakin se on positiivista ja rehellistä.

Perjantai aamu hyisellä parkkipaillamme herätti minut huomaamaan, että automme starttaaminen alkoi kuulostaa vanhan kissan mouruamiselle ja kylmähiki alkoi varoittaa siitä, että seuraavan pakkas aamun startti voisi jäädä viimeiseksi. Opelin nokan käätyessä kohti itäisempään Turkua muistelin Akkupoikien mainosta ja firman sijaintia Kupittaan nurkissa. IPadilta nettisivut tsekatessani oli jo ensi vaikutelmani positiivinen. Putiikki avasi ovet kello kahdeksalta ja nettisivuilta pystyi auton rekisterinumeron syöttämällä tarkastamaan millaisen akun tarvetta olisi.

Kaikkinensa pysähdykseni Akkupojissa kesti 15min, jonka aikana myyjä tuli ensin tarkistamaan oikean akun koon konepelin alta, puhdisti akkukaapelin kiinnikkeet, asensi uuden akun paikoilleen ja ei nollannut silti auton sähköjärjestelmää. Motonetissakin tiuhaan asioivana laskin, että jos olisin ostanut akun sieltä en olisi päässyt uuden akun kanssa ulos liikeestä edes samassa ajassa. Lisäksi edessäni olisi ollut akun vaihto, napojen ja johtojen puhdistus, eikä minulla edes olisi ollut varavirta laitetta, vaan olisin saanut hakea radiokanavat ynnä muut uusiksi. Eikä siinä kaikki, että varovaisella arviollakin säästin aikaani vähintään 30 minuuttia, sillä nettisivuilta löytynyt merkki akun reilun sadan euron hinta oli kassalla enää 85e ja asennus kuului hintaa. Eipä siinä mitää kuin kiitos ja perjantaini oli alkanut juuri paljon odotettua paremmin.

Perjantaini päättyi myös yhtä hienosti, kun hätäpäissäni kiiruhdin hieman sulkemisajan jälkeen Seriässään, jonne aamulla olin jo jättänyt priorisoiti listan siitä mitä tekstiilejämme päivän rajallisten tuntien aikana tulisi painaa. Yllätys olikin suuri kun valmiina odottikin paljon enemmän kuin listani verran painovalmiita tekstiilejä luvatun aikataulun mukaisesti. Muutamat extra kappaleet sain vielä sillä aikaa, kun kannoin tavarat autoon. Uskossani heikkona ehdin jo aamulla pelätä, että nytkö Seriässälle tulee vuosien varrella ensimmäinen pummi, mutta jäi sekin tapahtumatta.

Yhteistä näille yrityksille oli työtekijöiden ammattitaito, aikatauluissa pysyminen, tavoitettavuus, riittävän laadukkaat tuotteet kohtuullisilla hinnoilla (kaikkihan hakevat hyvää ja halpaa) sekä asiantunteva palvelu, joka tulee luonnollisena osana asiointia. Samanlaisia yrityksiä on varmasti tuhansia Suomessa, mutta muistatko koska itse olet muistanut heitä kiittää.