Ensimmäistä kertaa sain lukea mielikirjoituksen joka hitusen liippaa itseänikin poliittisena päättäjänä. Aamusetissa oli 12.4 julkaistu Viherpunaisen vasemmiston Sampsa Suomisen mielipidekirjoitus koskien työttömiltä edellisen liikuntalautakunnan toimesta poistettuja liikuntarannekkeita. Silkkaan kommunismiin, jota kirjoitus osittain edusti, en viitsi ottaa kantaa, sillä eiköhän kyseinen järjestelmä ole näyttönsä toimivuudestaan jo antanut. Alkuperäinen kirjoitus
Yhdestä asiasta olen silti Sampsa Suomisen kanssa samaa mieltä: ”Nykyinen järjestelmä erilaisine alennuksineen on monimutkainen ja se jättää työttömien ohella myös muita liikuntapalvelujen (erityis)käyttäjäryhmiä kokonaan huomioimatta”. On myönnettävä, että nykyisen hinnoittelujärjestelmän suurin ongelma on päätöksenteonkin osalta miten ylipäätään kyetään arvottamaan näitä erilaisia erityiskäyttäjäryhmiä, sillä mikään erityisryhmistä kun ei ole edes keskenään yhtenäinen joukko. Vielä tätäkin haastavampaa on alkaa vertailemaan esim. työttömien, eläkeläisten tai mielenterveys kuntouttajien keskinäistä taloudellista asemaa tai heidän saamaansa hyötyä ja kannustinta, mikä alennetulla hinnalla saavutetaan. Ainakin itse olisin taipuvainen näkemään, että hinnoittelujärjestelmän alennuksia tulisi virta viivaistaa niin, että erityisryhmillä olisi jonkinlainen suhteellisen sama alennusprosentti tai yhteinen alennuskortti/ranneke, joka ei leimaisi mitään erityisryhmää, ei arvottaisi näitä keskenään ja jonka valvonta olisi helppoa sekä ennen kaikkea ratkaisu olisi kaikille oikeudenmukainen.
Yksittäinen erityisryhmiin kuuluvat käyttäjä saattaisi toki tällöin kokea ongelmaksi, että hänen etuutensa saattaisivat heikentyä, kun etuuksien piiriin kuuluvaan joukkoon tuodaan uusia erityisryhmiä. Tässä asiassa ei voida kuitenkaan toimia kuten perussuomalaisten ajattelussa, että jokin ryhmä voisi olla vähän oikeudenmukaisemmassa asemassa kuin toiset. Asiat joko ovat oikeudenmukaisesti tai eivät ole, oikeudenmukaisuus kun ei ole joustavaa.
Ylipäätään oikeudenmukaisuus ei ole mikään itsestäänselvyys liikuntapaikkojen kustannusten jakamisessa. Jääkiekon tai vaikkapa salibandy harrastajat maksavat vuoroistaan suht’ saman hinnan, mikä onkin varmasti tasa-arvoista. Mutta kuinka moni herää pohtimaan, että luulisi jäähallin todellisten kustannusten olevan aika lailla suuremmat mitä sisähallin ja mistäköhän mahtavat tulla ne eurot jolla jäähallien vuorojen hinnat saadaan painettua salibandyvuorojen hintojen kanssa samalle tasolle. Saattaisipa joku ehkä herätä kysymään miten oikeudenmukaista tämä on.