Halvempi Veritas Stadion

Veikkausliiga kauden päättyminen tarkoittaa Turussa myös joka syksyistä hieromista FC TPS:n seuraavan kauden kotistadionista. Turussa on yksi Suomen hienoimmista jalkapallostadioneista, Veritas Stadion, mutta yksityisyrityksenä toimiva stadion on myös pelipaikkana hieman arvokas, mutta ennen kaikkea suurin ongelma tuntuu olevan ottelutapahtumien oheismyyntitulojen saamatta jääminen. Täysin omana mielipiteenäni voisin jopa hitusen karrikoiden todeta, että Suomeen ei pitäisi rakentaa enää yhtäkään jäähallia, palloiluhallia tai stadionia, jossa tapahtumajärjestäjä (seura) ei oheismyyntituloja saa. Ajatus siitä, että lipputuloilla seurat kattaisivat ottelutapahtuman järjestämisestä aiheutuvat kulut ja saisivat vielä tuottoa on silkkaa haave maailmaa. Merkittävä osa katsojista kun ei lipustaan maksa euroakaan, mutta kuppi kahvia taas harvalle on ilmaista otteluissa ja moni sen mielellään maksaakin.

Veritas Stadion on ja pysyy yksityisenä stadionyhtiöä ja tämän kanssa myös FC TPS:n on elettävä. Kovin järjelliseltä ei myöskään kuullosta, että Turun kaupunki uhraisi euroakaan siihen, että TPS:lle järjestettäisiin toinen pelipaikka kaupungista. Kuten Aamuset -lehdessä todettiin, niin stadion käytön osalta ollaan patti tilanteessa. TPS yrittää joka vuosi esittää, että sillä olisi vaihtoehtoja Veritas Stadionilla pelaamiselle, milloin on puhuttu omasta stadionista, milloin Paavo Nurmen Stadionilla pelaamisesta ja nyt viimeksi Urheilupuiston yläkentästä. Tuntuu, että yhteistä näille kaikille on ollut, että realismia niissä ei juuri ole, kunhan nyt yritetään saada joku uskottavalta kuulostava otsikko julkisuuteen, jotta Veritas Stadionin pomo Stefan Håkans ei aivan pystyisi sanelemaan hintoja Veritas stadionin käytöstä.

Jotta tältä surkuhupaisalta joka syksyiseltä näytelmältä pystyttäisiin välttymään on mielessäni myös sille ratkaisu – keinonurmi. Tällä hetkellä Veritas Stadionin suurin ongelma on, että Turun kaupungin liikuntapaikoista se on käyttötunti hinnaltaa ylivoimaisesti arvokkain. Yhden käytetyn tunnin hinta pyörii yli tuhannessa eurossa, joka johtuu taas siitä, että luonnon nurmen käyttötuntien määrä on hyvin rajallinen. Käytännössä nykyisin stadionilla ei tästä syystä ole juuri muuta käyttöä kuin Interin ja TPS:n Veikkausliiga pelit. On selvää, että kun tapahtumia on näin vähän, niin yksittäisestä tapahtumasta stadion yhtiön tarvitsema korvaus kasvaa korkeaksi ja seuroille lähes sietämättömäksi.

Keinonurmen myötä käyttötuntien määrä pystyttäisiin viikko tasolla stadionilla kymmenkertaistamaan sekä käyttö sesonkia merkittävästi pidentämään. Toki suurin osa käytöstä olisi tällöinkin alasarjojen ja junioreiden jalkapallo pelejä ja harjoituksia, joista ei vielä suuria euromääriä pystyisi stadionyhtiön kassaan kerryttämään. Tämä tosin olisi jo itsessään turkulaisen liikunnan ja jalkapallon voitto, kun iso stadion ei olisi nykyisellä tavalla käyttämättömänä. Keinonurmessa piilee kuitenkin myös avain stadionyhtiön tulovirtojen kasvattamiseen ja aivan uusille liiketoimintamalleille, sillä keinonurmi mahdollistaisi aivan uudella tavalla konserttien ja tapahtumien järjestämisen stadionilla. Kolmella sivulla olevat katsomot sekä kenttäalue mahdollistaisivat noin 20.000 hengen korsertti ja festivaali areenan, jossa olisi jo valmiiksi ravintola-, parkkipaikka- ja wc-kapasiteettia sekä sijainti yhdellä Turun parhaista paikoista. Luulisi, että tällainen areena kiinnostaisi tapahtumajärjestäjiä sekä myös jo nykyisin kaupungissa järjestettäviä festivaalien promoottoreita.

Keinonurmen myötä stadionyhtiö olisi pakotettu pohtimaan uudelleen koko toiminta konseptiaan ja kun käyttäjiä on enemmän jakamassa stadionyhtiön kiinteitä kuluja on selvää, että myös kustannusten pääkäyttäjille Interille ja TPS:lle pitäisi myös laskea. Turun kaupungille keinonurmi toisi pitkällä aikavälillä säästöä, koska luonnon nurmen huolto ja kunnossapito on erittäin arvokasta ja se joudutaan vaihtamaan muutaman vuoden välein. Lisäksi kaupungin intressinä oleva liikkumisen määrän kasvattaminen varmasti nousisi tekonurmella verrattuna luonnonnurmeen. Jos TPS jo nyt on valmis siirtymään Urheilupuiston yläkentän ei edes kovin loistokkaalle keinonurmelle, niin kaikki on kiinni siitä mitä jalkapalloromantikko Stefan Håkans keinonurmesta ajattelee. Jos sormi kääntyy alaspäin, niin se ei ole business miehen vaan jalkapalloromantikon ratkaisu, mutta tämän jälkeen alkaa olla kovin vaikea millään taloudellisilla argumenteilla perustella TPS:n suuntaan miksi Veritas Stadionin käyttö on niin arvokasta, jos käytännölliset ja taloudellisesti tehokkaimmat ratkaisut eivät kuitenkaan stadionyhtiölle kelpaa.