Harrastamisen hinnoista sannimaisesti

Liikunnasta vastaava ministerimme Sanni Grahn-Laasonen (kok) on niin kovasti huolestunut lasten harrastamisen hinnoista, että päätti asettaa Leena Harkimon (kok) työryhmän selvittämään voidaanko ”säätelyä” purkamalla laskea lasten liikuntaharrastusten hintoja. Asiaa tuntemattomalle tämä saattaa kuullosta hienolle ja oikean suuntaiselle, sillä onhan harrastamisen hinnat osin jo kohtuuttomat. Ongelmana vain on, että kokoomus ministerin esittämänä tuossa ei ole juuri järjen hiventäkään.

Varmasti yhteiskunnassamme on paljonkin tarpeetonta säätelyä, mutta itse en 17 vuoden salibandyvalmennus kokemuksella sekä kuuden vuoden toiminnanjohtajan työkokemuksella keksi yhtäkään yhteiskunnallisesta ”säätelystä” johtuvaa kustannusta, joka vaikuttaisi lasten ja nuorten harrastamisen hintoihin. Ehkä siksi onkin hyvä, että näin vaikutusvaltainen porukka nyt kasataan asiaa pohtimaan ja kokouspullaa syömään. Mikään ongelma ei näytä olevan sekään, että hyvin edustettuna työryhmässä näyttävät olevan urheilun kattojärjestöt, jotka ovat merkittävin saajataho valtion liikuntaan ohjaamien eurojen virrassa ja jolle edes teoriassa voitaisiin pohtia leikkauksia tai uudellen kohdennuksia.

Koska omaan tuttavapiiriini saattaa kuulua jokunen urheilun ja liikunnan ammattilaisena itseään pitävä, niin lupaan tarjota oluen jokaisesta keksimästänne valtiotasoisesta yhteiskunnallisen säätelyn muodosta, joka vaikuttaa lasten ja nuorten harrastamisen hintoihin (huom. alaikäisille lipparit). Näin voimme vähän auttaa jo ennalta nuorta ja pätevää ministeriämme.

Sitä jäin Sannin huolessa ihmettelemään, että miksiköhän ministerimme ei ole ollut huolissaan lasten ja nuorten harrastamisen hinnoista silloin, kun on ollut ajamassa lasten vanhemmille vaikkapa sirpaloituvampaa vapaa-aikaa esim. työaikoja pidentämällä tai kauppojen aukioloaikoja laajentamalla. Jotenkin kun voisin kuvitella, että jotta voi toimia lapsen harrastuksessa vaikkapa vapaaehtoisena valmentajana, niin siihen tarvittaisiin myös säännöllistä vapaa-aikaa. Käytäntö kun on osoittanut, että valmentajana on hieman hankala toimia, jos kerran viikossa on töistä vapaalla silloin, kun lasten harrastukset illalla ovat. Ehkä vapaaehtoistyöllä ja vapaa-ajalla saattaisi olla tässä jokin yhteys kustannusten pysymiseen edes nykyisellä tasollaan.

Jos vanhemmilla ja yhä pienemmäksi päivä päivältä käyvällä täysin ulkopuolisten vapaaehtoisten joukolla on jatkossa entistä vähemmän säännöllistä vapaa-aikaa, niin se tarkoittaa, että esim. valmentamisen tulee tällöin jatkossa hoitamaan palkka valmentajat. En vain millään ymmärrä sitä logiikkaa, että harrastamisen hinnat nykyisestä voisivat laskea siirryttäessä palkattomuudesta palkallisuuteen.

Enemmän kaiketi tämä kertoo kuitenkin nykyisestä politiikan teosta. Ensin lyödään puukko selkään munuaisiin saakka ja sen jälkeen aletaan komitean voimin pohtimaan minkä värinen laastari voisi tilannetta auttaa. Kaippa tässä on joku sannimainen logiikkansa.