Turussa jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla oikeus harrastukseen

Kirjoitus julkaistiin pienin muutoksin Turun Sanomien mielipideosastolla 14.2.2017

Lasten ja nuorten harrastusten hinnat ovat herättäneet aiheellista huolta ja julkista keskustelua. Harrastusten kasvavat kustannukset ovat haaste jo keskituloisillekin perheille, pienituloisista puhumattakaan. Harrastamisen mahdollisuudesta on tullut yksi yhteiskuntamme merkittävimmistä haasteista lasten ja nuorten tasa-arvoisille mahdollisuuksille. Harrastamisesta puhuminen ei voi siksi olla kuntapolitiikassakaan vastuutonta pisteiden metsästystä, vaan meidän tulee tarjota näihin haasteisiin todellisia ratkaisuja.

Erityisesti Kokoomus on venyttänyt harrastuksen käsitettä äärimmilleen julkaistessaan kuntavaali-teemanaan lasten harrastustakuun. Ajatus kaikille lapsille ja nuorille turvattavasta yhdestä harrastuksesta on yhtenevä SDP:n linjausten kanssa, mutta sisältö on varsin erilainen. Kokoomuksen lähtökohtana on, että mm. Turun kaupungin järjestämät Mihi.fi -liikuntakerhot ja koulujen Liikkuva koulu aamu- ja iltapäiväkerhot lasketaan harrastukseksi. Turussa jokainen halukas koululainen ja nuori on pääsyt tähänkin asti mukaan pääasiassa maksuttomiin Mihi.fi ja koulujen kerhoryhmiin, joten pidämme erikoisena ”takuuta”, joka ei tosiasiassa tuo mitään uutta turkulaisille lapsille ja nuorille.

Sanojen sijaan paljon enemmän konkretiaa Kokoomus tarjoaisi jos kokoomuslaisen harrastustakuun isä valtionvarainministeri Petteri Orpo pitäisi huolen siitä, että nyt hallituksen kärkihankkeena toteutettavasta Liikkuva koulu kerhotoiminnasta tulisi jatkossa osa normaalia valtion budjettirahoitusta. Kouluilla toteutettava kerhotoiminta on äärimmäisen tärkeä osa eheää koulupäivää sekä lisä lasten ja nuorten matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksiin, mutta Turun kaupungin osalta on edelleen epäselvää jatkuuko kerhotoiminnan rahoitus valtion osalta myös jatkossa. On vastuutonta jos lapsille tarjotaan ensin tikkaria ja hetken päästä se nykäistään pois, koska kyseessä oli vain lyhytaikainen hanke.

Turun SDP näkee harrastamisen sekä liikkumisen tulevaisuusinvestointina ja haluaa edistää jokaisen lapsen sekä nuoren mahdollisuutta ohjattuun harrastukseen koulun ulkopuolella. Mukaan hankkeeseen tulee ottaa laaja-alaisesti Turun monipuolinen järjestökenttä. Kaupungin tulee olla mukana ennen kaikkea lasten harrastamisen mahdollistajana, ei niinkään itse harrastustoimintaa tuottaen. Sote-uudistuksen jälkeen Turun kaupungin tehtäväksi jää edelleen vastuu ennaltaehkäisevistä palveluista ja tällaisena myös lasten harrastamisen tukeminen tulee nähdä osana kaupungin palveluverkkoa.

SDP on jatkossakin sitoutunut huolehtimaan, että Turussa lasten ja nuorten liikuntaharrastusten kustannukset pysyvät matalina niiltä osin kuin Turun kaupunki pystyy niihin vaikuttamaan. Tärkeimpinä pidämme lasten ja nuorten harjoitus- ja pelivuorojen säilymistä kaupungin tiloissa edelleen maksuttomina, ja seurojen saamien avustusten pysymistä vähintään nykyisellä tasolla lajeissa, jossa joudutaan käyttämään yksityisiä tiloja. Tärkeää on myös, että pitkään jatkunut seurojen saamien avustusten leikkauskierre lopetetaan.

Turun kaupunki voi lisäksi omalla aktiivisella osallistumisellaan olla parantamassa seuratoiminnan edellytyksiä. Vuorojakopolitiikalla pystytään ehkäisemään tilanteita, joissa samalla lähikoululla toteutetaan tehottomasti saman lajin eri seurojen päällekkäisten ikäryhmien toimintaa. Vuorojaon lähtökohtana tulisi olla niin pitkälle kuin mahdollista ns. nappulaliigamalli, jossa mahdollisimman monen lajin harrastaminen lapsuusiässä on mahdollista lähikoululla ja lähikentillä. Osallistumisen kynnys saataisiin lapsille näin mahdollisimman alhaiseksi, mikä laskisi myös seuratoiminnan kustannuksia.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne hahmotteli (TS 13.11) jo seuraavien eduskuntavaalien jälkeistä aikaa, jolloin SDP varaisi hallitukseen päästessään harrastustakuun puitteissa valtion budjetista 22 miljoonaa euroa vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen. Ei voi olla yksin vapaaehtoisten tai hyväntekeväisyysjärjestöjen tuen varassa, että tiukoilla olevat perheet, jotka eivät kuulu toimeentulotuen piiriin, saisivat tukea lastensa harrastamiseen. Pidämme tätä oikean suuntaisena suunnitelmana.

SDP:n Turun liikuntalautakuntaryhmä

Ville Lintunen, toiminnanjohtaja
Mari Lahti, mielenterveystyöntutkija
Tini Vehviläinen, koulunkäynninohjaaja