Sininauhasäätiön kaunistelu Niittykodin tilanteesta ei edistä ratkaisun löytymistä (TS 12.9.2020)

Olen kuluneen vuoden aikana tahtomattani joutunut seuraamaan läheltä Sininauhasäätiön pyörittämän Niittykodin toimintaa, josta TS:n mielipideosastolla kirjoittavat 10.9. myös Sanna Järvensivu ja alueella kodissaan pelkäävä asukas.

Itseäni ovat erityisesti hämmentäneet Sininauhasäätiön julkaisemat tiedotteet sekä toimitusjohtaja Kimmo Karvosen lausunnot mm. TS 29.7. ja 5.9., jotka tuntuvat olevan irrallaan alueen arkitodellisuudesta. On vaikea ymmärtää, mitä tarkoitusperiä ne palvelevat. Jos niiden tarkoitus on parantaa naapuruston suhtautumista Niittykodin toimintaan, niin juuri pahemmin ei voisi mennä metsään.

Sininauhasäätiön toiminta tilanteessa muistuttaa alkoholiongelmasta kärsivän käytöstä. Ensin ongelmien olemassaolo kielletään ja kun muuta ei enää voida niin ongelmia vähätellään.

Asunnottomuus on edelleen Suomessa ja Turussa merkittävä ja kasvava ongelma. Kuitenkin usein asunnottomuus on vain yksi asunnottoman ihmisen monista ongelmista. Pelkkä katon pään päälle tarjoaminen ratkaisee ongelmakierteen vain muutamien henkilöiden kohdalla. Suurin osa asunnottomista tarvitsee merkittävästi massiivisempia ja yksilöidympiä tukitoimenpiteitä.

Kuitenkaan asunnottomien keskittäminen yhteen kohteeseen ei ratkaisuna palvele juuri kenenkään etua. Eniten siitä on hallaa asunto ensin -mallille, joka näyttäytyy jokseenkin toimimattomana Niittykodin kaltaisessa toteutuksessa. Toki se tehokkaasti siivoaa kaupungin tilastoja, mikä lieneekin ajanut Turun kaupungin Niittykoti-ratkaisuun. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Sininauhasäätiön toimitusjohtaja mm. kertoi TS 5.9., että 10 prosenttia Niittykodin asukkaista aiheuttaisi 90 prosenttia ongelmista. Väite on helppo laskea. Nykyisestä 34 asukkaasta siis ainoastaan 3-4 aiheuttaa ongelmia. Jos tämä pitää paikkansa, niin ei luulisi olevan kovin suuri haaste puuttua näin pienen joukon häiriökäyttäytymiseen.

Luvun paikkaansapitävyyden voi tosin kyseenalaistaa, sillä puolen vuoden ajalta pelkästään Liinahaankadulta kertyneet 82 rikosilmoitusta tarkoittaisivat, että jokainen näistä 3-4 henkilöstä aiheuttaisi reilut 20 rikosilmoitusta puolessa vuodessa ja näin ollen liki 45 rikosilmoitusta vuodessa, eli lähes yhden viikossa.

En ole varma, onko Niittykoti näillä rikosmäärillä edes oikea asumismuoto yhteiskunnassamme tämänkaltaisille ihmisille. Tuntuu myös erittäin kyseenalaiselta, että voiko moniongelmainen asukas päästä kuiville tällaisessa ympäristössä ja yksikössä, joka vieläpä sallii päihteiden käytön, vai kasvavatko ongelmat pikemminkin entisestään.

Kenenkään etu ei ole, että asunnottomuutta ei hoideta, mutta moniongelmaisten asunnottomien keskittäminen merkittävältä osalta yhteen kohteeseen ei myöskään ole kestävä ratkaisu. Asunnottomille tarkoitettujen asuntojen hajauttamisella ja yksiköiden pienentämisellä saataisiin merkittävästi nykyistä tehokkaampaa toimintaa.

Toki muutos toteutuakseen vaatisi myös Turun kaupungin tontti- ja asuntopolitiikan kehittämistä, jotta mm. TVT Asunnoille kyettäisiin kaavoittamaan vuosittain tonttimäärä, jonka se ja muut yritykset tarvitsevat riittävän laajan, kohtuuhintaisen ja monipuolisen asuntoverkoston tarjoamiseksi.

Lisäksi Niittykodin rakennusten ja tontin osalta on huomioitava, että tontti itsessään voi tarjota merkittävän ratkaisun Turun kaupungin taloushaasteisiin.

Turun sosiaali- ja terveyspuolen säästösuunnitelmat nojaavat merkittävässä määrin senioreiden välimuotoisten asumispalveluiden lisäämiseen mm. osastohoitoa vähentämällä. Liinahaan vanhainkodin vieressä niityn laidassa olevaa tonttia ideaalimpaa paikkaa tähän ei ole. Rakennuksena tiensä päässä olevan Niittykodin tilalle tulevan uudiskohteen toteuttajakin löytyisi nopeasti nykyisestä kiinteistön omistajasta eli Turun omasta vuokrataloyhtiö TVT Asunnoista. Uskon, että myös naapurusto tervehtisi tyytyväisenä tällaista toimintaa.