Turun kaupunginjohto on kokoomuksen ja vihreiden niukan tuen turvin ajanut uuden konserttitalon rakentamista historialliseen Itsenäisyydenaukion puistoon. Ehkä keskeisimmät argumentit Itsenäisyydenaukion umpeen rakentamisen puolesta ovat olleet kiire ja kiireestä johtuen Itsenäisyydenaukion näyttäytyminen vähiten huonona vaihtoehtona uuden konserttitalon sijainniksi.
Konserttitalon kohdalla on kyse vähintään 70 miljoonan euron investoinnista, mikä nostaa sen Turun kaupungin yhdeksi arvokkaimmista koskaan tekemistä tilainvestoinneista. Näin ollen kiireen ei pitäisi olla minkäänlainen argumentti päätöksenteossa. Ymmärrän toki klassisen musiikin kulttuuripiirejä, jotka kokevat, että heidät on jätetty huomiotta vuosikymmeniksi, kun vanhaa konserttitaloa ei ole korjattu, eikä uutta ole toiveista huolimatta rakennettu. Tuntuu, että tällaisessa tilanteessa huonokin ratkaisu kelpaisi heille, sillä se koettaisiin silti tyhjää paremmaksi. Positiivisen poikkeuksen joukossa teki Suomen johtaviin konserttipromoottoreihin kuuluva Johan Hollsten, joka mielipidekirjoituksessaan (TS 5.1) kehotti turkulaisia päättäjiä aloittamaan konserttitalon suunnittelun alusta uudelleen.
Tosiasia on, että päättäjien hälytyskellojen olisi pitänyt soida viimeistään siinä vaiheessa, kun kaavoituksen suunnitelmavaiheen ensimmäiset havainnekuvat ja kaavakartat tulivat julki. Kaupunginteatterin, virastotalon ja Wäinö Aaltosen museon massiivisten rakennusten väliin jäävän avaran ”hengitystilan” täyteen rakentaminen on jo itsessään huonoa arkkitehtuuria, mutta kun yhtälöön lisätään tarvittava parkkirakennus, joka nousee kolme kerrosta maapäälle, niin nykyisin vihreästä Suomen itsenäisyyttä kunnioittavasta Turun arvopaikasta ollaan saamassa ahdas betonikokonaisuus. Absurdeinta on se, että tähän yhtälöön ollaan sovittamassa myös 120-metristä jokilauttaa.
Konserttitaloa Itsenäisyydenaukiolle ajaneet tahot ovat keksineet keskeiseksi perusteeksi ko. sijainnille tarinan kaupunginteatterin ja konserttitalon mahdollisesta synergiasta ja vanhan konserttitalon kunnosta johtuvan kiireen. Hieman erikoista kiireessä tosin on, että Turun kaupunginorkesteri ei ole silti tehnyt minkäänlaisia väistötilasuunnitelmia, vaan orkesteri on aikeissa jatkaa vanhoissa tiloissaan seuraavat viisi vuotta. Jos konserttitalon tilat todella ovat jo nyt niin heikossa kunnossa kuin väitetään ja koska Itsenäisyydenaukion hankkeeseen liittyy merkittäviä kaupunginjohdon ottamia aikataulullisia riskejä, niin väistötilasuunnitelmien luulisi olevan olemassa.
Vielä kyseenalaisempi väittämä on esitetty synergia, sillä asiantuntijamielipiteissä ja -lausunnoissa siihen ei tunnu merkittävämmin uskovan kukaan. Tämä tarina kätkee harmillisesti alleen myös erään julkisten kulttuurilaitosten sijoitteluun liittyvän faktan. Suurin kaupunkikehityksellinen hyöty saataisiin, kun merkittävät julkiset rakennukset sijoiteltaisiin hajanaisemmin keskusta-alueelle omien alueidensa vetovoimaisiksi ”hot spoteiksi”. Onkin hyvin pikkukaupunkimainen ajatus, että kaikki kulttuurirakennukset tulisi Turussa löytää lähes samalta tontilta. Nyt kaavailtu sijainti tuntuu erityisen oudolta, koska Turun kaupunki samanaikaisesti pyrkii profiloitumaan kehittyvänä kasvukeskuksena, jonka keskusta-alue on laajenemassa sataman, Ratapihan ja Kupittaa-Itäharjun suuntiin, jonne siirrettiin mm. viimeisin mahdollinen raitiotielinjauskin. Herää kysymys, eikö kaupunginjohto usko edes itse omiin hankkeisiinsa.
Päätös tulee lopulta tehdä talouden sanelemana
Kun puhutaan epävarmassa taloustilanteessa yhdestä Turun kaupungin tulevien vuosikymmenten suurimmasta investoinnista, samaan aikaan kun mm. liki 1500 koululaista on väistötiloissa pitkälle konserttitalon valmistumisen jälkeiseen aikaan saakka, niin perusteena aikataululle ei voi olla pelkästään se, että orkesteri tarvitsee tilat. Niin tarvitsee moni muukin. Satavuotiseksi tarkoitetun rakennuksen aikataulu ei voi olla kiinni siitä, ettei orkesteri kestäisi tarvittaessa muutaman vuoden evakkoa mm. Logomoon ja Sigyn saliin, vaikka puitteet ja akustiikka eivät olisi aivan täydelliset. Turun kaupungin historiallinen rakennemuutos on mahdollistamassa musiikkitalon rakentamisen joen ja meren yhtymäkohtaan Linnanniemelle, jossa se voisi muodostua arkkitehtuurisesti ikoniseksi kohteeksi. Pelkästään orkesterin aikataulullinen halu ei voi määrittää tämän mittaluokan hankkeessa tehdäänkö Turkuun kiireessä ulkoisestikin kenkälaatikkomainen laitoskonserttitalo vai tyylikäs eurooppalainen merkkirakennus jokisuuhun.
Jos Turkuun halutaan kuitenkin luoda vanhempien visioiden mukainen Aurajoen kulttuuriranta, johon konserttitalo sijoittuisi, niin Hämähäkkitontti olisi tähän monin verroin parempi vaihtoehto kuin kaavailtu Itsenäisyydenaukion ahtauma. Tällöin olisi mahdollista yhdistää historiallisen Aurajoki-rannan vehreys, wau-arkitehtuuri sekä riittävä etäisyys massiivisten rakennusten välillä. Toki tässäkin tapauksessa pitäisi tietää, mitkä vanhan konserttitalon kustannukset kaupungille tulevat olemaan ja mikä on uuden konserttitalon lopullinen hinta. Alkaa myös olla jokseenkin selvää, että jollei hämähäkkitontille nyt kyetä hyväksymään edes merkittävän julkisen rakennuksen toteuttamista, niin todennäköistä on, että tontti jää lopullisesti rakentamatta.