Onko Turulla varaa raitiotiehen – ei tulevalla valtuustokaudella

Kevään kuntavaalien lähestyessä sosiaalisenmediankanavat ja yleisönosastot ovat täyttyneet raitiotietä koskevista kirjoituksista. Hämmentyneenä olen seurannut keskustelua, sillä juuri sanaakaan ei ole puhuttu rahasta ja erityisesti kaupungin haastavasta taloustilanteesta. Harva kuitenkaan autokauppaankaan menee katsomaan uusia malleja ja värejä, jos rahat eivät riitä oikein edes käytettyyn polkupyörään. Ei, vaikka uuden auton ratissa elämänlaatu miten paranisi tai naapurille ei tarvitsisi olla enää niin kateellinen.

Turun kaupunki panostaa tulevina vuosina ennätysmäisesti yli 400 miljoonalla eurolla uusiin kouluihin ja päiväkoteihin. Tämän lisäksi käynnissä on useita merkittäviä investointeja, kuten liki 100 miljoonan euron hintainen musiikkitalo. Liioittelematta voidaan todeta, että lähivuosiin osuu Turun kaupungin historian suurin investointien kokonaisuus. Kyse näiden investointien osalta on ollut osin pakosta, mutta myös arvovalinnoista. Ne on päätetty tehdä, vaikka kaupungin vuosikate ei aina päätöksiä olisi tukenut.

Seuraus massiivisista tulevaisuusinvestoinneista on se, että 2020-luvun lopulla Turulla on Suomen suurista kaupungeista eniten velkaa asukasta kohden. Tämä siis ilman raitiotieinvestointia tai osallistumista länsiradan kuluihin tai muihin edessämme oleviin uusiin ja pakottaviin investointeihin, joita aina tulee.

Samaan aikaan takana ovat nollakorkojen vuodet, jolloin tuudittauduttiin uskomaan, että kaupungin veloilla ja käyttötaloudella ei olisi suurempaa yhteyttä. Nykyisellä korkokehityksellä emokaupungin lainojen hoitokulut aiheuttavat vuosikymmenen lopulla liki 15 miljoonan euron lisäsopeuttamistarpeen kaupungin käyttötalouteen ilman raitiotieinvestointiakin. Jokainen sata miljoonaa euroa lainaa tarkoittaa noin 2,8-3,0 miljoonan euron käyttötalouden kuluja. Jos tässä hetkessä päätettäisiin investoida raitiotiehen, niin sopeuttamisen tarve kasvaisi noin 25-30 miljoonaan euroon. Korkokulut muodostaisivat tällöin todennäköisesti jo yli 10% kaupungin käyttötalouden budjetista, mikä olisi enemmän kuin esimerkiksi kaupungin kulttuuriin yhteensä käyttämä summa.

Olettamuksena näissä luvuissa on, että kaupunki olisi saanut taloutensa tasapainoon, eikä vuosikymmenen lopulla enää olisi tarvetta palveluleikkauksin tai veronkorotuksin tehtävään lisäsopeuttamiseen. Tällainen oletus ei ole kuitenkaan kovin realistinen, sillä kaupungin talous ei ole ollut tällaisessa tilanteessa yli vuosikymmeneen, vaikka Turku on kasvanut poikkeuksellisella tavalla. Turun kaupungin tilinpäätösten edes hetkellinen tasapaino on tänä aikana johtunut kertaluonteisista tuloeristä, kuten omaisuuden myymisestä, tai kuten viime tilikaudella, investointien siirtymisestä seuraavalle tilikaudelle.

Raitiotiehän piti maksaa itse itsensä takaisin

Raitiotiestä puhutaan kaupunkikehityshankkeena. Kuitenkin kuten Tampereenkin viimeaikaisesta kehityksestä on käynyt selväksi, niin vaikka tämän hintaluokan kaupunkikehityshankkeet synnyttävät taloudellista toimeliaisuutta, niin ne eivät kykene lyhyellä, eivätkä oikein pitkälläkään aikavälillä houkuttelemaan seutukuntien keskuskaupunkeihin riittävästi sellaista kehitystä ja asukaspotentiaalia, jolla kyettäisiin tosiasiallisesti kustantamaan hankkeiden investoinnit.

Raitiotien keskeisin taloudellinen perustelu on mahdollisuus bussiratkaisua suurempiin maankäyttötuloihin. Tällöin helposti unohtuu, että esitetyt luvut ovat maankäytöstä maksimissaan saatavissa olevia tuloja. Niihin yltäminen raitiotienhankkeen avulla vaatisi Turussa jatkoa sijoittajien tarpeesta lähtevälle tiiviiden, pienten ja kalliiden vuokrakerrostaloasuntojen rakentamiselle.  Ongelma on, että näille asunnoille ei nytkään ole kysyntää markkinoilla ja ne eivät edes vastaan Turkuun muuttajien tarvetta, koska muuttajat priorisoivat kaupungin reuna-alueiden edullisia vuokra-asuntoja.

Erikoisinta perustelussa on silti, että miksi edes halutaan, että tätä yksipuolista ja epäviihtyisää asuntotuotantoa lisätään tässä mittakaavassa, kun juuri niin on aiheutettu osa merkittävistä nykyisistä ongelmistamme.

Pikemminkin näyttää entistä selvemmin, että merkittävä osuus raitiotieinvestoinnista jää korkojen ollessa korkealla kaupunkilaisten maksettavaksi verojen ja palvelumaksujen korotuksina sekä palveluiden leikkauksina. Puheet siitä, että raitiotie maksaisi itse itsensä takaisin ovat löysää markkinointipuhetta. Maankäytöstä mahdollisesti saatavat tulot, kun joudutaan budjetoimaan pitkälti uusien asukkaiden palveluiden kustantamiseen, sillä muuttajien tuomat tulot eivät riitä kattamaan täysmääräisesti syntyviä menoja. Velkaantumisen kierre on näin valmis, jos kaupungin taloustilanne ei ole ollut jokseenkin kestävällä pohjalla jo hankkeeseen lähdettäessä.

Kaupunki tarvitsee jatkossakin tietyn määrän tulevaisuusinvestointeja kasvua varten. Turussa velkaantumisen osalta ollaan kuitenkin jo nykyisten päätösten myötä ylitetty kipuraja, mikä rajoittaa väkisin tulevia investointimahdollisuuksiamme. Siksi raitiotie voi kyllä odottaa, sillä ei ole fiksua riskeerata muita palveluitamme ottamalla massiivisesti lisää lainaa hetkellä, kun velkaa on jo ennätyksellisesti.