Raitiotie ei ratkaise Turun haasteita – siksi sanon sille ei

Turun Sanomat nosti pääkirjoituksessaan 1.4.2026 esiin sen, miten Turku on kasvanut kehityksessä ohi vaiheen, johon raitiotietä alun perin suunniteltiin. Turku ei tarvinnutkaan raitiotietä kasvaakseen ja lopulta ohitti kasvunopeudessakin raitiotien rakentaneen Tampereen.

Raitiotien talousvaikutuksetkaan eivät näyttäydy kummoisina: Turun työttömyysprosentti on Tamperetta matalampi ja yritysten lukumäärä samalla tasolla. Turun kasvunopeudesta ja sen hallinnasta onkin muodostunut uusi haaste, johon raitiotie suunnitellussa muodossaan ja taloudellisine riskeineen ei ole vastaus.

Raitiotie toisi epätoivottua kaupunkikehitystä

Turun asuntorakenne on viimeisen vuosikymmenen aikana vaarallisesti yksipuolistunut. Valmistuneista asunnoista on ollut kerrostaloasuntoja liki 94 prosenttia, kun vielä vuosikymmen sitten kerrostaloasuntoja oli vain 74 prosenttia Turussa vuosittain rakennetuista asunnoista. On vaikeaa nähdä positiivisena kaupunkikehityksenä sitä, että sitoutuisimme 40 vuodeksi raitiotien rahoittaaksemme tähän Herttuankulman kaltaisia ”helmiä” tuottaneeseen massiiviseen pienten kerrostaloasuntojen tiiviiseen lisärakentamiseen, jota jotkut myös kaupunkikehitykseksi kutsuvat.  Turusta on turha yrittää tehdä Vantaata, kun meillä on aidot omat vahvuutemme. Kysyntääkin näille kalliille ja osin epäviihtyisille asunnoille on markkinoilla osoittautunut olevan hyvin rajallisesti.

Tällöin on turha myöskään ihmetellä lapsiperheiden muuttoa edullisempien ja väljempien kotien perässä naapurikuntiin ja samalla Turun väestörakenteen yksipuolistumista entisestään. Kehityksen jatkuessa, kohta 65 prosenttia turkulaisista voi olla yksinasuvia ja olemme jo nykyisin yksinäisyyden kokemisessa Suomen johtavia kaupunkeja.

Raitiotie ei ehkäise segregaatiota

Yksipuolisella asuntorakentamisella ja palveluista leikkaamalla, olemme tehneet Turusta myös Suomen segregoituneimman kaupungin. Absurdeinta on, että raitiotien myötä Varissuon kaltaista haavoittuvaa aluetta oltaisiin täydennysrakentamassa kerrostaloin, vaikka segregaation ehkäisemisen näkökulmasta alueen asuntokantaa tulisi päinvastoin monipuolistaa, kuten Pohjoismaiset esimerkit Tukholmasta ja Kööpenhaminasta osoittavat. Segregaatiota aidosti ehkäisevät pientalot eivät kuitenkaan ole koskaan istuneet raitiotien rahoituslaskelmiin, joten ilmeisintä ratkaisua alueen haasteisiin ei ole edes yritetty.

Turun kaupungin velkaantuminen on riski palveluille

Turun haasteista suurin on kuitenkin talous. Teemme viikoittain päätöksiä, jotka eivät ole ideaaleja, mutta päättäjien tietämättömyyttä useammin niiden syynä ovat puuttuvat eurot. Kaupungin kasvaessa menot ovat kasvaneet tuloja nopeammin. Kehityksen jatkuessa 2030-luvulle kaupungin peruspalvelut ovat uhattuna, kuten ainoa oikea tulevaisuusinvestointi – opetus.

Tilannetta ei auta, että kaupungin investointilista on ilman raitiotietäkin häkellyttävän pitkä. Raitiotien myötä kulujen kasvu olisi välitön. Tampere maksaa raitiotieyhtiölle vastiketta 35 miljoonaa euroa vuodessa, kun koko Föli-verkon kustannus Turulle on nykyisin vuodessa reilut 20 miljoonaa euroa. Turku tarvitsee panostuksia joukkoliikenteeseen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

Halusimme tai emme, niin tulevina hallituskausina hyvinvointiyhteiskuntaamme kohdistuu merkittäviä sopeutuspaineita. Samaan aikaan velkaantuvan Turun kohdalla kyse on enää siitä, miten pian, miten usein ja miten paljon joudumme korottamaan veroja, sopeuttamaan palveluita ja myymään tuottavaa omaisuutta.

Turun kaupungin historian velkaannuttavin investointi, raitiotie, ei siksi kuulu tällaiseen aikaan ja siksi sanon sille nyt ei.