Suomalainen alkoholilainsäädäntö – kohta sadan vuoden menestystarina

Suomalaisen alkoholi keskustelun suurimpia ongelmia lienee sen tosiasiallinen näköalattomuus. Mielipiteitä viinasta kyllä riittää ja ilahduttavan yksinmielisiä ollaan jopa siitäkin, että suomalaisessa alkoholikulttuurissa on jotain todella pahasti pielessä, mutta siitä millä keinoilla kulttuuria tulisi korjata onkin sitten jo hankalampi päästä yksimielisyyteen.

Suorastaan hellyyttävää on ollut huomata miten jopa EU kriittiset perussuomalaisetkin ovat löytäneet jotain hyvää Eurooppasta ja heränneet ajamaan puheenvuoroissaan liberaalia eurooppalaista alkoholipolitiikkaan. Vihreillä tämä taitaa kuulua jopa puolueen virallisiin tavoitteisiin. Perussuomalaisilla tavoitteena ei liene taaskaan kuin kauhtuneisiin Karhu-paitoihin pukeutuneiden äänestäjien kosiskelu, kun taas Vihreät jopa oikeasti uskovat, että liberaali alkoholipolitiikaa voisi tuoda muutokset suomalaiseen alkoholikulttuuriin.

Ongelma vain on, että suomalaisen alkoholikulttuurin juuret eivät suinkaan ole Välimeren alueen vihreistä laaksoista, eikä edes Keski-Euroopan viljavilta pelloilla vaan pikemmin Volgalta. Ennen Suomen itsenäistymistä vuonna 1917 ei ollut mitään erillistä suomalaista ja venäläistä alkoholikulttuuria, vaan olimme kaikki osa yhtä ja vähemmän iloista venäläistä juomakulttuuria. Kieltolaki Suomeen säädettiin vuonna 1919, mitä voi pitää suomalaisen alkoholilainsäädännön ja miksei kulttuurinkin alkupisteenä. On toki hienoa, että olemme viimeisen parinkymmenen vuoden aikana niin eurooppalaistuneet, että alkoholikulttuurimme näkökulmakin tulee Länsi-Euroopasta, mutta kyllä parempi ja osuvampi vertailukohta löytyy silti edelleen suurimmasta rajanaapuristamme Venäjästä.

Suomalaisesta alkoholilainsäädännöstä ja sen pikkumaisuuksista voi olla montaa mieltä, mutta merkittävimmässä tehtävässään suomalaisten hengissä pitämisessä se on onnistunut suorastaan erinomaisesti. Venäjällä miesten eliniän odote on tälläkin hetkellä karvan päälle 60 vuotta kun Suomessa se on 77 vuotta. Toki terveydenhuoltojärjestelmissäkin on eronsa, mutta niin Venäjällä kuin Suomessa alkoholi on yksi merkittävimmistä eliniän odotetta laskevista tekijöistä. Venäjällä ehkä merkittävin.

Venäjän unohtamiselle voi olla myös omat tarkoitusperänsä suomalaisessa alkoholikeskustelussa, koska Venäjän liberaali alkoholipolitiikka ja lainsäädäntö eivät suinkaan ole viimeisinä vuosikymmeninä raitistuttaneet kansaa tai vieneet siitä kohti ”eurooppalaisia juomatapoja”, millä esim. Vihreät ovat perustelleet Suomen alkoholilainsäädännön liberalisoinnin tarvetta. Pikemminkin Venäjällä liberaali lainsäädäntö on tehnyt kanssasta entistä kosteamman ja jopa laskenut elinajan odotetta. ”Kukkahattu täti” Vladimir Putinin keinot torjua tätä kehitystä tuntuivat jotenkin oudon kotoisilta, kun hän toisen presidentti rupeamansa aluksi määräsi katukioskit lopettamaan alkoholin myynnin.

Suomalaista tiukkaa alkoholilainsäädäntöä on helppo kritisoida tehottomaksi ja nähdä se syyllikseksi milloin mihinkin kehitykseen. En kuitenkaan ole nähnyt samanlaista keskustelua käytävän esimerkiksi tienliikennelaista tai tarpeesta sen libaralisoinnille, vaikka se kovin heikosti tuntuu ehkäisevän raskasta kaasujalkaa. Siirtymisen kaupoissa myytävästä kolmos oluesta kakkos olueseen on laskettu säästävän vuodessa 350 ihmishenkeä, eli suurin piirtein saman verran mitä Suomessa tienliikenteessä menehtyy ihmisiä vuosittain. Voi vain pohtia miten monta ihmishenkeä ja perhettä jo nykyinen alkoholilainsäädäntömme on pelastanut viimeisen 93 vuoden aikana, ehkä kyseessä ei olekkaan suuri epäonnistuminen ja haku ammunta.

Kirjoittaja haluaisi viinit ruokakauppoihin, koska silloin mökki saarenkin lähikaupassa olisi yksi tuote jonka vanheneminen ei sitä ainakaa pahentaisi.