Palloiluhallin haasteellinen matka finaaliin

Jos kaikki etenee suunnitellulla tavalla, on vuoden päästä näihin aikoihin Turun uudessa palloiluhallissa pelattu avausottelut ja toiminta pyörii täydellä teholla. Vaikka itse rakentaminen on edennyt myötätuulessa, niin taustalla on esiin nousut harmillisia hallin käyttöön liittyviä ongelmia.
.

Haasteena hallin mahduttaminen pienelle tontille

Palloiluhallin virkamiespohjalta laaditun tarveselvityksen keskiössä oli ajatus siitä, että palloiluhallin tulee kytkeytyä osaksi jo olemassa olevaa kaupungin liikuntapaikkaverkkoa. Tämä rajasi jo alusta alkaen mahdollisia sijoituspaikkoja Turussa. Kun palloiluhalli päätettiin lopulta sijoittaa Kupittaalle, oli valinnanvara rakennuspaikoissa pieni. Osin tästä haasteesta johtuen palloiluhallin rakentamisen yksi kilpailutuskierros osoittautui turhaksi ja hallihanke ottikin vuoden takapakkia.

Viimeisimpänä harmillisena palloiluhallin tontista ja rakenteesta johtuvana ongelmana on ilmennyt, että kolmelle täysimittaiselle (40×20) salibandykentälle ei saada harjoitus- ja turnauskäytössä riittäviä turva- ja vaihtoalueita. Jokaiselle kentälle on varattu tilaa 42,00 x 21,60m, joten täysikokoisten kaukaloiden jälkeen kenttien molemmilla sivuilla olisi tilaa noin 80cm. Kikkailulla ja/tai kaukaloa pienentämällä ongelma on ratkaistavissa, mutta tällaisia pikkumokia ei soisi tapahtuvan tämän mittaluokan hankkeissa.
.

Tapahtumia vai harjoittelua varten?

Turussa tullaan vielä pitkään käymään keskustelua siitä, onko uusi palloiluhalli huippu-urheilutapahtumia vai turkulaisten seurojen harjoittelua varten. Kenttien päällekkäisen rakenteen johdosta halli taipuu hankalasti yhtä aikaa harjoittelulle ja tapahtumille, vaikka tarvetta ja odotuksia olisi molempiin. Rakenteesta johtuen myös käytön hinnoittelu ja talousyhtälön kanssa tasapainoilu on osoittautunut ennakoitua hankalammaksi. Tuoreessa muistissa on miten palloiluhalliksi tarkoitetusta Caribiasta tuli lopulta salibandyhalli, kun hinnoittelu ja tapahtumien runsas lukumäärä söivät lopulta muiden lajien kiinnostuksen hallin käyttöön.
.

Alustojen vaihtojen kustannukset alkavat paljastua

Kaupunginhallitus siunasi elokuussa 2016 päätöksen palloiluhallin parkettilattiasta, jonka päälle tulee siirrettävät matot niitä tarvitseville lajeille. Tämä herätti närää lopulta erityisesti salibandyn pelaajien, mutta myös muiden matto lajien parissa. Kaupunginhallituksen päätöksen taustalla oli ennen kaikkea huoli siitä, että pohja-alustan vaihtaminen projektin tässä vaiheessa olisi voinut antaa hallin rakentamisen kilpailutuksen hävinneille yrityksille valitusoikeuden. Tämä olisi saattanut lykätä hallin valmistumista jälleen kerran ja saanut turkulaisen päätöksenteon näyttämään…

Ongelmallista päätöstä tehtäessä oli, että kaupungilla ei ollut realistista käsitystä kustannuksista, joita alustojen vaihtaminen tulee aiheuttamaan. Myös asiaa koskevat asiantuntijoiden varoitukset jätettiin kuulematta. Tarkoitus pyhitti tässä kohtaa keinot kun virkamiehet pyrkivät löytämään perusteita, joilla parketin vaihtoa matoksi ei olisi tarvinnut enää tehdä ja näin myöntää valmistelun virheitä.
.

Kenttien käytön haasteet

Tulevan käytön suunnittelussa on ollut haasteellista, että toisin kuin päätöstä alustasta tehtäessä väitettiin, niin hallin pääkäyttäjäryhmät koripalloa lukuun ottamatta haluavat alustakseen maton. Käytännössä kahdella kolmesta hallin kentästä tulee olemaan matot lähes pysyvästi parketin päällä, koska alustojen vaihdot ovat kalliita ja työläitä.

Turun ylivoimaisesti suurimman ja tällä hetkellä menestyksekkäimmän sisäpalloilulajin, salibandyn, osalta palloiluhallin käyttöä harjoitustilana koskevat alustavat ratkaisut olivat lähes käsittämättömiä. Palloiluhallin valmistumisen myötä Turun kaupunki on luopumassa ainoasta täysimittaisesta salibandykentästään Fiskarsinkadun harjoitushallissa. Suunnitelmissa korvaavaa harjoitustilaa ei oltu kuitenkaan varmistamassa palloiluhallista salibandyn pelaajien käyttöön.

Salibandyn pääsarjajoukkueiden harjoittelu oli Liikuntapalvelukeskuksen alustavissa suunnitelmissa päätetty toteuttaa samoilla kahdella kentällä, jotka ovat aina poissa käytöstä, kun palloiluhallissa on merkittävämpiä ottelutapahtumia. Toteutuessaan tämä ratkaisu voisi tarkoittaa, että salibandyn pääsarjajoukkueilla olisi palloiluhallissa huonoimmillaan vain 1-2 arki-iltojen harjoitusta viikossa. Toivon todella, että Liikuntapalvelukeskus luopuu välittömästi tällaisista suunnitelmista, sillä tuntuu kohtuuttomalta, että huippusalibandyn olosuhteet Turun kaupungin tiloissa huonontuisivat palloiluhalliin siirtymisen johdosta.
.