Uuden valtuustokauden alettua on ollut positiivista huomata, että SDP:n valtuustoryhmä on tuonut esiin omia napakoita avauksiaan. Erityisen positiivista tämä on ollut, koska uudet avaukset eivät ole olleet ristiriidassa puoluiden tekemän Turku -sopimuksen kanssa, mutta samalla demari valtuustoryhmä on osoittanut, että kaiken ei aina tarvitse olla niin vaihtoehdotonta kuin usein annetaan ymmärtää. Hieman enemmän huolissani olen markkinavetosen Kokoomuksen toiminnasta, jossa toisaalta korostetaan koko ajan taloudellista ajattelua, mutta itse päätöksiä tehtäessä taloudellisuus ei paljoa paina vaakakupissa, kun ideologiset syyt painavat vaakakupin toisaalle.
Valtuusto äänesti viimeisessä kokouksessaan kumoon lausunnon jätenhuollon keskitetystä mallista ja keskeisimpänä perusteena oli, että keskitetyssä mallissa ei olisi valinnanvapautta, vaikka se asukkaille olisi edullisempi ja ympäristöllekin monessa mielessä parempi ratkaisu. Ihmettelen vain mitä valinnan vapautta Turussa on nykyisin, kun taloyhtiöt ja kotitaloudet saavat ”valita” kahdesta isosta yrityksestä, joilla sattuu olemaan käytännössä lähes samat hinnat. Asusto-osakeyhtiöiden hallituksissa saadaan vain vuosittain todeta, että taas ovat hinnat nousseet, mutta eipä sille mitä voida, kun kilpailuakaan ei ole. Valinnanvapaus on siis kovin suhteellinnen käsite. Tämän päiväisestä Turun Sanomassa huomasin, että tuskin olen ainoa, joka tälläistä markkinatalouden valinnanvapauden runsautta ihmettelee. TS: mielipidekirjoitus
Hieman yllättävänä pidän etteivät vihreät keskitettyä mallia äänestyksessä tukeneet. Heidän mielestään nyt päätettiin vasta lausunnosta eikä itse asiasta, mutta kokouksen jälkeen kyllä vakuuteltin, että keskitetty malli parempi saattaisi olla. Joku saattaisi sanoa, että hieman skitsofrenisen vaikutelman tästä saa. Ilmeisesti osa vihreistä piti ihan fiksuna nyky menoa jossa jäteauto yhden talon roskat haettuaan voi körötellä kilometri kaupalla seuraavaan kohteeseensa, eikä suinkaa järjestelmällisesti kerää roskia samalla kertaa kaikista naapuruston taloista. Kovin ekologiselta tälläinen dieselin poltto ei minusta ainakaan tunnu.
Palloiluhalli hankekin meni taas hieman eteenpäin ja erittäin positiivisesti suhtaudun siihen, että varsinkin SDP on ollut aloitteellinen tuomaa esiin myös hallin toteuttamista kaupungin omana investointina. Tähän saakka Kokoomus vetoisen kaupunginjohdon taholta oltiin puhuttu vain hallin vuokraamisesta pitkäaikaisella sopimuksella. Toki jokainen ymmärtää, että määräänsä enempää kaupunki ei voi euroja investointeihin näinä aikoina pistää, mutta ei ole myöskään aina toimivin ratkaisu yrityselämän mallin mukaisesti vuokrata tiloja ja näin kasvattaa käyttökuluja. Samppalinnan palloiluhalli on jo nyt vuodelta 1967 eli 50-vuoden ja jopa sadan vuoden käyttöikä ei tälläisille halleille ole mahdottomuus. Olisikin erittäin lyhyt näköistä ajattelua maksaa nyt vuosittain vuokraa, jolla parissakymmenessä vuodessa hallin investointiin tarvittava laina olisi kuoletettu. Lopusta 80 vuodesta kun veronmaksajien rahat sitten valuvat tarpeettomasti kiinteistöyhtiöiden taskuun.