Taloudellisten syiden takia olen suhtautunut raitiotieinvestointiin aiemminkin kriittisesti (TS 12.12.2019). Enkä näe, että korona-aika olisi tuonut raitiotieinvestoinnin mahdollisuutta Turun kaupungille yhtään lähemmäksi. Pikemminkin mm. Turun Sanomien uutisoima MDI:n laatima väestöennuste konkretisoi ne Turun kaupungin kehitys haasteet, jotka kyseenalaistavat raitiotieinvestoinnin mielekkyyden entistä voimakkaammin koronan jälkeisessä ajassa.
Turun kaupunki on kuluneen valtuustokauden aikana kaavoittanut ja suunnitellut kaavoitettavaksi asuntoja liki 50.000 uudelle turkulaiselle. Luku on huima, varsinkin kun vertaa sitä siihen, että Turun kaupunki ei kasva edes yltiöoptimistisempien ennusteidenkaan valossa enää kuin 25.000 asukkaalla 2040-luvulle mentäessä. Viimeistään tällöin syntyvyyden vähyys Suomessa hyydyttää väestökasvun myös Turun kaltaisilla edelleen kasvaneilla alueilla ja pahimmillaan voi kääntää väestön kehityksen laskuun.
Turun haasteeksi muodostuu se, että 50.000 asukkaan väestönkasvu on suunniteltu tapahtuvan tiivistyvällä kaupunkialueella pääasiassa kerrostalorakentamisella. Kaupunkialueella kerrostaloneliön myyntihinta Turussa on uudisrakennuskohteissa tällä hetkellä yli 4000e/m2 ja kasvavien maankäyttökustannusten myötä raitiotiereitin varrella olevien asuntojen hinta tulisi olemaan yli 6000e/neliöltä. On aiheellista kysyä, riittääkö Turussa enää ostovoimaa tämän hintaisille asunnoille vai joutuisiko kaupunki tulemaan vastaan rakennuttajilta perimissään maakäyttömaksuissa ja tonttien hinnoissa, joilla on taas uskottu kyettävän kustantamaan raitiotietä. Oman haasteensa tuo lisäksi, että korona-ajan epävarmuus on saanut rakennuttajat suosimaan tonttien ostamisen sijaan tonttien vuokrausta. Turun kaupungin mahdollisia tonteista saamia nettotuottoja tämä siirtää vuosikymmenillä.
Vielä huolestuttavampaa Turun kannalta on korona-aikana tapahtunut muutos ihmisten asumistottumuksissa. Etätyöskentely on haastanut tiivistä kerrostaloasumista ja tarve tilalle on tullut entistä ilmeisemmäksi. Kysyntä omakotitaloille on kasvanut merkittävästi. En pelkää, että korona saisi ihmisiä muuttamaan maalle, mutta varsinkin perheiden halu asua väljemmin ja silti lähellä keskuskaupunkien palveluita on tullut entistä ilmeisemmäksi. Turun valmiudet tähän muutokseen vastaamiseen ovat heikot, sillä viihtyisässä mutta vanhassa kaupungissamme ei juuri ole rakentamattomia alueita pientaloasumiselle lähellä keskustaa tai ainakaan niitä ei ole kohtuullisin kustannuksin. On myös huomioitava, että tietyssä määrin pysyväksi jäävä etätyöskentely tulee olemaan jo itsessään haaste, ilman raitiotietäkin, Turun joukkoliikenteelle.
Omat haasteensa tulee tuomaan myös tuleva sote-uudistus, jonka tarvetta korona-aika ei ole vähentänyt. Uudistuksessa Turun kaupungin toiminnasta ja euroista karkeasti 50% tulee siirtymään sote-alueelle, sillä ilman sote-alueita ei olisi mitään uudistustakaan. Muutoksen myötä Turun kaupungin budjetti pienentyy vastaavasti 50%:lla, mutta velkoihin muutoksella ei ole merkitystä varsinkaan Turun kaupungin osalta, joka on varautunut sote-uudistuksen tuloon jo vuosia myymällä sote-kiinteistöjään ja pyrkien näin paikkaamaan epätasapainoista talouttaan. Investointeihin on jatkossa siis todennäköisesti entistä vähemmän rahaa, vaikka Turun investoinnit tulevat kaksinkertaistumaan mm. pakollisten koulu-, infra-, kultuuri- ja liikuntapaikkainvestointien myötä tulevan vuosikymmen aikana ilman raitiotietäkin.
Turun raitiotieratkaisu on kaikkein vähiten kilpailu Tampereen kanssa. Ei kukaan mersuakaan osta siksi, että naapurillakin on sellainen. Kaupunkirakenne määrittää raitiotien kohdalla loppuratkaisun toimivuuden ja Tampereella se on ideaalimpi raitiotielle. Ylipäätään sellaista ennustetta ei ole edes olemassa, jossa Turku vielä joskus saavuttaisi jo nyt liki 50.000 ihmistä suuremman Tampereen asukasmäärässään. Kuitenkin raitiotieinvestoinnista huolimatta Turun ja Tampereen väestönkasvuprosentit ovat viime vuosilta kohtuu yhtenevät, joten raitiotie ei Tampereen kasvua selitä, vaan Turun jälkeen jääminen on seurausta aiempien vuosikymmenten kehityksestä ja sen aikana tehdyistä virheistä.
Kaupunkikehityksessä ajaudutaan helposti kuvittelemaan, että kaupungin vetovoimaa lisäävien investoinnin tulee olla seiniä tai vaikka kiskoja. Harvemmin muistetaan, että tavalliselle turkulaiselle arjen palveluiden toimivuus on paljon merkityksellisempää. Tosiasiassa toimiva lähikoulu ja hyvä opetus, lähellä olevat harrastukset sekä viihtyisä asuinympäristö pitävät turkulaisen perheen suuremmalla todennäköisyydellä jatkossakin Turussa kuin maahan vedetyt kiskot. Tasapainossa oleva talous on varmin keino taata palveluiden laatu jatkossakin, siksi raitiotieratkaisun kanssa on koronan jälkeisessä ajassa turha hosua.