Tämänpäiväisen Turun Sanomien mielipideosastolla Pertti Perko peräänkuulutti kirjoituksessaan Kupittaan pesäpallostadionin kattamisen tarpeellisuutta. Sinällään asiallisessa kirjoituksessa on vain yksi ongelma, ajatus on kaupungin nykyisessä taloustilanteessa täysin epärealistinen, minkä jokainen poliittinen päättäjä ymmärtää. Edes paljon puhutun palloiluhallin toteutus ei ole vielä saanut lopullista sinettiään.
Toissa viikolla TS:n mielipidepalstalla vaadittiin yhtä pontevasti seuraavaksi investoinniksi kulttuuritalon rakentamista ns. hämäkki-tontille. Kaupunki on jatkuvien, sinällään ihan asiallisten toiveiden laarina. Kuitenkin pitäisi aina muistaa, että ei ole sen enempää päätöksenteon toimimattomuuden tai päättäjien osaamisen ongelma, jos kaikkia näitä toiveita ei toteuteta. Poliittisten päättäjien osana tuntuu nyt ja jatkossa entistä enemmän olevan ”tyhmänä” vanhempana oleminen, joka kassalla kertoo lapselle, että nyt ei osteta suklaapatukkaa, varsinkaan jos rahaa siihen ei ole. Jokainen olisi mieluummin kiva vanhempi, mutta sitä roolia tuskin ainakaan tulevana vuosikymmenenä on tarjolla kuntakentällä.
Monesti tuntuu, että epärealistisuus on yhteiskuntamme sisäänrakennettu ongelma, jota entisestään ruokkii tiedonvälityksen muutos faktoista mielikuviin pohjautuvaksi. Kadunvarsikyselyissä vastataan monesti, että kuntien halutaan ensimmäisenä leikkauksena karsivan hallinnon kuluja, silti kadun toisella puolella kyselyssä halutaan samaan aikaa säilyttää nykyiset itsenäiset kunnat. Jotenkin vain tuntuisi helpoimmalta säästöltä, jos Varsinais-Suomessakaan ei joka kymmenen kilometrin välein olisi kunnantaloa ja siihen liittyvää hallintoa. Kaikkea ei voi kuitenkaan saada yhtä aikaa.
Toisaalta toiveiden epärealistisuus on yhteiskunnassamme myös ylätason ongelma. Mikael Jungner ansiokkaasti tiivisti tämän Twitterissä kirjoittamalla, että lehtien päätoimittajat vaativat politikoilta uusia rohkeita avauksia, mutta samaan aikaan lehtien arvonlisäveron nosto ei tällaiseksi käy. Ymmärrän tässä toisaalta myös päätoimittajia kun heillä oma napa on tässä pelissä. En kovin suurella innolla myöskään tervehdi suunnitelmia alennettujen arvonlisäverokantojen nostosta. Tämä kun tarkoittaisi esim. salibandyvuorojen kohdalla hintojen nousua noin 15%:lla, joka tuntihintaan siirrettynä tarkoittaisi noin 10-15e korotusta. Tämä jos joku tuntuisi harrastavien lasten vanhempien kukkarossa sekä entisestään kasvattaisi esim. Turun kaupungin sisällä epätasa-arvoa lapsille ja nuorille ilmaisten kaupungin vuorojen ja yksityisiltä ostettavien markkinahintaisten vuorojen välillä.